Kategoria(t): 1
Kesä meni menojaan. sain kypsytellä ajatusta sitä, että tulisin nyt syksyllä käymään hammaslääkärissä hyvinkin useasti…Koko kesän jossain takaraivossa jyskytti ajatus “voi kun tämän touhun olisi saanut käyntiin jo nyt”. (Ei sillä, että olisin niin innokkaasti halunnut muuttua harvahampaaksi, olisin vain halunnut ettei väistämätöntä olisi tarvinnut enää lykätä.)
Nyt kuitenkin tuntuu, että oikomishoito etenee: Hammaskaarelle on tehty tilaa poistamalla hyvin palvelleita rautahampaita. Ensimmäinen kohtalonhetkeni olikin parisen viikkoa sitten, kun odottelin hammaslääkärin odotustilassa omaa vuoroani. Päässäni pyöri tasan yksi ajatus: Puudutuspiikin tuikkaamisesta aiheutuva infernaalinen kipu. Olin matkalla kohti hampaiden menettämistä. Suunnitelmissa oli poistaa viimeinen viisuri ja samalta puolelta molemmat nelos-hampaat. Voi, onneksi en tiennyt ennalta millaista on kun vedetään normihampaita suusta! Viisaudenhampaan poisto on lastenleikkiä verrattuna tähän vatkaamiseen. Kun koko homma siltä kerralta oli pulkassa ja sain luvan nousta tuolista, vilkaisin seinällä tikittävää kelloa: Uskomatonta, että oli kulunut vain 40 minuuttia!! Niska nihkeänä hiestä ja suu täynnä kompressorina toimivia tuppoja raahustin vastaanottotiskille maksamaan. Peilistä ehdin vilkaista naamaani, joka suun alueelta näytti hieman vääristyneeltä. Reilumman puoleisen puuduttamisen ansiosta huuleni roikkui toispuoleisesti ja naamanpuolikas oli oudon tunnoton, mutta kuitenkin turvonneen tuntuinen. (Sitä se ei tosin ollut, onneksi.)
Hemmetinmoiset kivut alkoivatkin sitten aikalailla samalla sekunnilla kun pääsin kotiin. Onneksi olin varautunut paketeilla burana-capseja. Pakkasesta kaivoin samantien geelipussin ja köllähdin sohvalle puoli-istuvaan asentoon. Siinä sitten ihmettelin, että mihin hel*ettiin olen pääni pistänyt. Positiivista oli se, että hyytymät eivät vuotaneet enää, joten säästyin tuppojen puremiselta. Seuraavat vuorokaudet menivätkin sitten keitto- ja jogurttilinjalla. Kolmantena yönä tajusin laittaa herätyskellon soimaan, jotta ottaisin buranan ennen kuin heräisin itse kipuun. (Olin erittäin tyytyväinen älykkyyteeni tuolla hetkellä; tosin epäilin myös, että olisin kohta kipulääkekoukussa.)
Ja jotta toipuminen ei olisi liian helppoa, pompsahti kieleni alle jättimäinen afta. Olen siis aftaherkkä ja jopa hammastahna saattaa aiheuttaa niitä, jos tahna sisältää natriumlauryylisulfaattia (sodium lauryl sulfate). Niin kappas keppanaa: Olin sitten järkeillyt, että ostan oikein sensitive Sensodynea ja harjailtuani sillä muutaman päivän tuntuivat aftat vain riehaantuvan. No, syvennyin siinä sitten aikani kuluksi ko. hampitahnan sisällysluetteloon -ja kuinka ollakaan, ystävämme ***sulfaattihan se sieltä osui silmiini. (Jos joku ihmettelee miksi riehaannuin tästä seikasta, niin selityksenä on se, että olen käyttänyt Sensodynea jo vuosikausia, eikä muissa käyttämissäni ole tätä myrkkyä ollut. )
Jeppistä jee. Toipuminen kesti pari viikkoa. Kävin kerran näyttämässä suutani ja hammaslääkäri totesi että kipuja on, koska poistokuopat ovat niin kuivat, ts. aukot eivät umpeudu niin helposti kuin voisi olettaa. Buranapaketteja tuli tuhottua oikein urakalla ja juuri kun sain huokaistua helpotuksesta, odotti hampaiden poiston osa 2.
Mutta siitä lisää lähitulevaisuudessa ja kiitos tsempistä! Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Kategoria(t): tästä alkaa oikomishoito
Tästä kyseisestä päivästä on nyt kulunut kolme päivää. Oikomiskonsultaation lopputuotteena sain läjän uusia aikoja. Tiistaina kävin pään ja suun röntgenissä, ja reilun viikon päästä on aika kipsimuottien tekoa varten. Sain myös varovaisia arvioita hoidon kestosta. 2 vuotta pitäisi mennä kiinteillä raudoilla, jonka jälkeen asennetaan retentiokaari alalegoihin ja ylälegoihin tulen saamaan läpinäkyvän kiskon n. viideksi vuodeksi. Läpinäkyvää kiskoa/muottia tulee käytellä ensimmäisen vuoden ajan non-stop, paitsi syödessä ja hampaita puhdistaessa. Seuraavat neljä vuotta saan pitää sitä yökäytössä.
Niin, ja ennen tätä kaikkea suustani tullaan poistamaan neljä hammasta ja viimeinen viisuri, jotta hammaskaarelle tulee tilaa legojen asettua suoraan rivistöön.
Mitäpä tähän voi näin 27-vuotiaana muuta tuumata, kuin että “Se leikin kestäköön, joka leikkiin ryhtyy”. Mielenkiintoiseksi homman tekee ympäröivä yhteiskunta. Olen jo muutamaa hieman yllättävääkin reaktiota todistanut, kun olen asiasta kertonut. Ihmiset tuntuvat kauhistelevan operaation kestoa ja sitä miltä “ne” näyttävät. Ja kuinka syöminen on hankalaa, ruoka jää kiinni rautoihin, ja lisäksi särkee ja sattuu.
Ihan hulluna minua ei pidetä, sillä hoidon perusteena on ennen kaikkea takahampaiden virheellinen purenta (viimeisen puoli vuotta leuka pitänyt pureksiessa mekkalaa). Tokihan hyvänä kakkosena tulee myös halukkuus omistaa suora hammasrivistö. 90-luvun lama osui meikäläisen hampaiston kannalta näköjään kriittiseen kohtaan, kun ongelmaa ei ole edes diagnosoitu aiemmin. “Vähän ahtautta hammaskaarella, kosmeettista, jne.” No, hyvin olen selvinnytkin legojeni kanssa, elämänlaatuni ei ole kärsinyt, mutta jos tarjolla on oikeaoppinen purenta ja suora rivistö hampaita, olen valmis kärvistelyyn.
“No pain, no gain. “
