Kategoria(t): tästä alkaa oikomishoito
Tästä kyseisestä päivästä on nyt kulunut kolme päivää. Oikomiskonsultaation lopputuotteena sain läjän uusia aikoja. Tiistaina kävin pään ja suun röntgenissä, ja reilun viikon päästä on aika kipsimuottien tekoa varten. Sain myös varovaisia arvioita hoidon kestosta. 2 vuotta pitäisi mennä kiinteillä raudoilla, jonka jälkeen asennetaan retentiokaari alalegoihin ja ylälegoihin tulen saamaan läpinäkyvän kiskon n. viideksi vuodeksi. Läpinäkyvää kiskoa/muottia tulee käytellä ensimmäisen vuoden ajan non-stop, paitsi syödessä ja hampaita puhdistaessa. Seuraavat neljä vuotta saan pitää sitä yökäytössä.
Niin, ja ennen tätä kaikkea suustani tullaan poistamaan neljä hammasta ja viimeinen viisuri, jotta hammaskaarelle tulee tilaa legojen asettua suoraan rivistöön.
Mitäpä tähän voi näin 27-vuotiaana muuta tuumata, kuin että “Se leikin kestäköön, joka leikkiin ryhtyy”. Mielenkiintoiseksi homman tekee ympäröivä yhteiskunta. Olen jo muutamaa hieman yllättävääkin reaktiota todistanut, kun olen asiasta kertonut. Ihmiset tuntuvat kauhistelevan operaation kestoa ja sitä miltä “ne” näyttävät. Ja kuinka syöminen on hankalaa, ruoka jää kiinni rautoihin, ja lisäksi särkee ja sattuu.
Ihan hulluna minua ei pidetä, sillä hoidon perusteena on ennen kaikkea takahampaiden virheellinen purenta (viimeisen puoli vuotta leuka pitänyt pureksiessa mekkalaa). Tokihan hyvänä kakkosena tulee myös halukkuus omistaa suora hammasrivistö. 90-luvun lama osui meikäläisen hampaiston kannalta näköjään kriittiseen kohtaan, kun ongelmaa ei ole edes diagnosoitu aiemmin. “Vähän ahtautta hammaskaarella, kosmeettista, jne.” No, hyvin olen selvinnytkin legojeni kanssa, elämänlaatuni ei ole kärsinyt, mutta jos tarjolla on oikeaoppinen purenta ja suora rivistö hampaita, olen valmis kärvistelyyn.
“No pain, no gain. “
